Fiskarsin Panimo ja taidolla tislattua pontikkaa

Viime viikonlopun reissulla Fiskarsin ruukkikylään tulin tutustuneeksi alueen mielenkiintoisimpaan yritystoimintaan. Vaikka monille Fiskarsin ruukki tuo mieleen käsityöläistoiminnan sekä Fiskarsin tuotteet,  mielenkiintoisin pöhinä on kuitenkin tällä hetkellä alkoholituotannon parissa. Fiskarsin Panimo alueen helmenä Fiskarsin Panimo (tutustu panimoon tästä) on ruukkialueen jalokiviä. Jo vuonna 2011 yritystoimintansa aloittanut, alun perin Rekolan Panimo -nimellä toiminut mikropanimo, tuottaa laadukkaita oluita. … Jatka lukemista Fiskarsin Panimo ja taidolla tislattua pontikkaa

Syysreissu Fiskarsin ruukkikylään

Viime viikonloppuna suuntasimme vaimoni kanssa viikonlopun mittaiselle syysreissulle Fiskarin kylään, joka tunnetaan paremmin ruotsinkielisestä nimestään Fiskars. Tavoitteenamme oli nauttia varhain pimenevistä illoista ja talviunille siirtyvän luonnon hiljaisuudesta yhdessä Suomen kauneimmista kylistä. Fiskarsin ruukki ja sitä ympäröivä kylähän tunnetaan etenkin kesäpaikkana ja yhtenä Raaseporin alueen vetonauloista, mutta mielestäni sinne kannattaa suunnata myös sesongin ulkopuolella, jolloin palveluista … Jatka lukemista Syysreissu Fiskarsin ruukkikylään